• Osuuskunta Kauka

Tuleva vuosi Team Leaderin silmin

Ken voisikaan uskoa, että yhtäkkiä olemme päässeet jo siihen pisteeseen, että Kaukalla on enää vajaa vuosi aikaa saavuttaa yhdessä suuria steppejä, ennen kuin kolmivuotinen taipaleemme tulee joulukuussa 2022 päätökseen. Tiimiakatemialla opintomme tullessa maaliin, siirrymme Kaukan osuuskunta toiminnasta omille urillemme, taskussamme näyttäviä kasvutarinoita ja merkittäviä oivalluksia. Viimeinen vuosi Team Leaderin silmin tulee olemaan meille jokaiselle entistäkin kasvattavampi mahdollisuus ottaa itsestämme ja toisistamme kaikki hyöty irti, jotta olemme valmiita luomaan yhteisten ponnistelujemme jälkeen unelmiemme maailmaa, mitä se jokaiselle meille sitten merkitseekään.


Osa meistä on jo päässyt rakentamaan omaa tulevaisuuden työpaikkaansa, joista inspiroivaksi esimerkiksi nostaisin ekologisten päivittäistavaroiden edelläkävijän Ekolla Oy:n (kts. puukuituhoyla.fi), jota on ollut perustamassa entinen Team Leaderimme Nella Manninen kolmen ystävänsä kanssa. Jo näin varhain näen sen kaiken potentiaalin, jolla tämä nelikko tulee varmasti vaikuttamaan merkittävänä osana vastuullisemman kulutuskulttuurin kehittymisessä. Samalla tunnen myös valtavaa ylpeyttä saadessani seurata läheltä Ekolla Oy:n alkutaipaletta ja koen sen yhdeksi historiamme esimerkillisimmistä aloitteista uskaltaa lähteä ratkaisemaan massiivisia ympäristöhaasteita. Tässä yrityksessä on arvot kohdallaan!


Nellan lailla tiimistämme löytyy uskomattoman paljon tahtoa ja rohkeutta ratkaista yhteiskunnallisia haasteita, hyväntekeväisyysprojekteista eläinten hyvinvointiin, sekä ihmisten hyvinvointiin. Kaiken kaikkiaan, minun silmin meissä näkyy joukko erityisen kohteliaita, hyväsydämisiä ja määrätietoisia nuoria aikuisia, jotka koen omaavan hyvin vahvoja tulevaisuudelle välttämättömiä ihmistaitoja. Tässä tiimissä on helppo tehdä töitä, kun vastuunkanto tuntuu olevan todella korkealla tasolla. Vaikkei apua osaisi pyytää, sitä tulee silti saamaan! Vaikka yksilöiden tulevaisuuden näkymät eroavatkin joiltain osin melko rajustikin toisistaan, koen että osaamme silti tukea toisiamme eteenpäin erilaisista tilanteistamme huolimatta. Ihannoin kykyämme kuunnella toisiamme ja haluamme oppia myös asettumaan toisen asemaan, jotta ymmärryksemme laajenee.


Arvostan sitä, miten haastamme itseämme ja toisiamme. Emme tyydy menemään siitä, mistä aita on matalin, vaan haluamme tehdä tulosta ottamalla riskejä tekemällä työtä, joka vastaa eniten unelmiamme ja arvojamme. Työtä, joka kehittää meitä jatkuvasti. Työtä, jossa rahan eteen vaaditaankin jatkuvaa kehitystä ja itsensä ylittämistä. Olen kerta kaikkiaan todella ylpeä siitä mitä jo olemme ja mihin olemme menossa!


Odotan innolla ja suurella sydämellä pakahtuvani ylpeydestä vielä lisääkin, kun saamme nähdä mihin tämä vuosi meitä vielä vie ja mitä kaikkea onnistumme saavuttamaan! Yhteinen matkamme ehtii pitää sisällään vielä vaikka minkälaisia muutoksia, onnistumisia ja myös vaikeuksia, joiden myötä saamme taas kasvaa lisää. Kunnes sitten lopulta viimeistelemme tämän tarinan lähtemällä yhteiselle maailmanympärysmatkalle, juhlien ansioitamme ja historiaamme. Tarinamme päättyy sitä juhlallisemmalla matkalla, mitä enemmän ehdimme vielä saavuttaa ja tehdä tulosta tänä vuonna!



Teamleaderi 2022 – Iida Leskelä

11 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki