• Osuuskunta Kauka

Pyry Karjalainen - Henkilöesittely



Terve!

Olen Pyry Karjalainen, 21-vuotias nuori yrittäjä, opiskelija sekä perheenisä. Valmistuin loppuvuodesta 2017 Järvenpään lukiosta ylioppilaaksi. Tämän jälkeen aikaa vierähti varusmiespalveluksessa vuoden verran. Palvelusvuonna suuntasin kohti Jyväskylää nykyisen vaimoni mukana ja päätin hakea yhteishakujen ensimmäisenä valintana Tiimiakatemialle liiketalouden opintoihin. Konsepti kiehtoi käytännön tekemisen ja korkean työllistymisprosentin takia, vaikka pidänkin itseäni hyvin vahvasti myös teoriaan päin taipuvana ihmisenä. Koulumaailmassa vahvuutenani ovat aina olleet etenkin humanistiset oppiaineet. Käytäntöön sovellettavat vahvuuteni painottuvat pääosin sosiaalisiin ja verbaalisiin valmiuksiini jotka heijastuvat ilmaisu- ja kommunikaatiokykyihini. Tuore osuuskuntamme on kuluvan vuoden aikana kulkenut pitkän matkan päivänvaloon. Tiimimme on hakenut paikkaansa maailman mullistusten keskellä, mutta kevään jälkeen asiat alkavat näyttämään aurinkoisilta.

Yrityksessämme toimenkuvani on tällä hetkellä päätoimisesti myynnin ja markkinoinnin saralla. Myyntityötä olen tehnyt niin kuluttajille (B2C), kuin yrityksille (B2B) suunnattuna. Tällä hetkellä toimin Jyväskylän alueelle toimintaansa laajentavan ja laajalti lanseeraavan kuopiolaislähtöisen Mainosvirta Oy:n kanssa tiiviisti yhteistyössä. Minua kiehtoo kovasti myös tapahtumatuotanto sekä -turvallisuus ja tarjoankin kesän pienimuotoisiin tapahtumiin turvapalveluita, kohdistettuna lähinnä Tiimiakatemian kesäprojekteille, kuten jo lähes kymmenen vuotta Tiimiakatemian pyörittämälle Kahvila Myllytuvalle. On ilo ja ylpeys olla osa yritystämme, sekä Tiimiakatemian laajempaa yhteisöä ja sukupolvien jatkumoa. Vaikka koulu perustuu vahvaan muutoshakuiseen heittäytymiseen, olen pyrkinyt omaksumaan ja kunnioittamaan myös vakiintuneita ja toimivia käytäntöjä. Olennaisimmassa osassa ensimmäisenä lukukautena on ollut itsejohtamisen ja rutiininomaisten toimien istuttaminen itsestä lähtöisiksi asioiksi. Syksyn osalta tähtäimessäni on myynnin ja markkinoinnin automatisaation ja mm. hakukoneoptimoinnin syvempi oppiminen. Haluan talon tapaan viedä opitun suoraan käytäntöön projektipäällikkönä myyntiprojektissa ja osana tiivistä markkinointitiimiämme.

Vapaa-aikaani vietän pääosin perheeni kanssa puuhaillen. Perheeseeni kuuluu vaimo ja alkuvuodesta syntynyt rakas esikoisemme. Pyrin pitämään myös ystäviini yhteyttä sekä vaalimaan sosiaalista piiriä myös kauempana asuviin ihmisiin ulottuen. Lähipiirini sukulaisia ja ystäviä myöten sijoittuu pääosin Helsinki-Uusimaa akselille, ja matkustelenkin mahdollisuuksien mukaan. Sydämen lähellä on luonto, musiikki ja filosofia. Olen pohjimmiltani kovin pohdiskeleva ihminen ja tykkään uppoutua laajamittaisesti eri asioihin kirjojen, artikkelien, podcastien, videoiden ja toki myös taiteellisten teosten muodoissa. Kontekstilla ei niinkään ole relevanssia, kunhan substanssi on vaihtuvissa kiinnostuksen kohteissa kohdillaan. Peukaloita pyöritellessäni päädyn usein shakin pariin, josta on alkanut muodostumaan jonkinasteinen harrastus. Minulla on taustaa monien yksilö- ja joukkuelajien parista, mutta tällä hetkellä en aktiivisesti ole mukana missään harrastustoiminnassa. Pyrin kuitenkin parhaani mukaan pitämään kehostani huolta liikkumalla, ja täten ylläpitämään myös olennaista fyysistä osaa kokonaiskuvassa. Mikäli lukaisit tiiviin henkilöesittelyni loppuun ja mielen päälle jäi mitään, niin ota ihmeessä yhteyttä verkkoportaalimme tai sosiaalisten medioiden kautta.

Antoisaa loppukesää! 

156 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki