• Riikka Niemelä

Ajatuksia johtamisesta - Riikka Niemelä

Olen viime aikoina kirjoitellut ajatuksiani johtajuudesta ylös, sillä mielestäni asioita tulee tehtyä ja noudatettua paremmin, kun niitä on kirjoitellut ylös. Ajatuksistani alkoi muodostua huomaamatta lista kohtia, joiden avulla voisin olla parempi johtaja päivittäin. Listalla olevat kohdat ovat niin pienempiä kuin suurempiakin, enkä ole niitä lähtenyt sen tarkemmin järjestelemään, vaan ne ovat siinä järjestyksessä, kuin ne ovat omaan mieleeni juolahtaneet.

Johtamisen Top 9 ajatusta by Riikka:

1. Kuuntele

Muista olla aina avoin keskustelulle, sillä uudet ideat saattavat tulla ilmi esimerkiksi tauolla kahvikupillisen ääressä. Jos et myöskään kuuntele tiimisi jäseniä, saatat ohjata huomaamattasi toimintaa väärään suuntaan. Ympärilläsi on varmasti viisaita ihmisiä, ja heitä kannattaa kyllä kuunnella.

2. Pidä tiimi koko ajan, ajan tasalla

Fiilis tiimillä on aina parempi, kun tiimiläiset pidetään ajan tasalla asioista. Tämä ei varmastikaan sen enempää avaamista kaipaa, sillä on sanomattakin selvää, ettei ole mukavaa, jos tuntuu ettei saa tietää asioista ajallaan.

3. Muista kehua ja kiittää

Tätä kohtaa ei voi koskaan painottaa liikaa! Uskon, että tiedät, kuinka suuri merkitys kehuilla ja kiitoksilla on arjessa. Kehun tai kiitoksen saajan päivä paranee ja saat itsellesikin hyvän mielen, kun olet parantanut jonkun toisen päivää muistamisella.


4. Aktiivinen viestintä

Suosittelen viestimään tiimin kesken mahdollisimman matalalla kynnyksellä. Näin tiimi kokee yhteenkuuluvuuden tunnetta ja kaikki pysyvät samalla myös ajan tasalla työstettävistä projekteista ja tehtävistä. Sanoisin, että aika Win-Win -tilanne.

5. Luo ympärille innostuksen ilmapiiri


Näin tylsempienkin tehtävien ja projektien työstäminen tuntuu mielekkäämmältä. Ilmapiirin vallitessa myös työtahti on todennäköisesti nopeampi, sillä ihmiset huomaamattaan tekevät työtä hyvää tahtia ja se tarttuu myös näin koko tiimille.

6. Esimerkkinä oleminen

Muista, että esimerkillä johtaminen on kaiken A ja O. Kun itse suoriudut ajallaan tehtävistäsi, ottavat muut sinusta mallia. Jos ei muusta syystä niin ainakin siksi, että heille saattaa tulla huono omatunto, jos itse ovat ainoita, jotka eivät suoriutuneet tehtävistä ajallaan.

7. Yhdessä tekeminen

Tätä ei voi myöskään painottaa tarpeeksi, sillä tiimin kanssa yhdessä tekeminen luo todennäköisesti paremmin tuloksia. Suosittelen kokeilemaan projektien ja tehtävien työstämistä porukalla, sillä moni ylläkin mainituista asioista täyttyy, jos aikaa vietetään työn ohessa yhdessä. Tämä jos mikä lisää yhteenkuuluvuuden tunnetta ja samalla tiimin jäsenet pystyvät helposti kysymään keskenään mielipiteitä toisiltaan.

8. To do -listat

Tämähän ei itsessään vielä ole niin hyvä johtamisen keino, mutta on auttanut ainakin itseäni ja tiimejä, joissa toimin. Esimerkiksi ainakin Teams tarjoaa mahdollisuutta luoda Taskeja. Näihin olemme luoneet projektikohtaisesti to do -listoja, jotta näemme missä kohtaa olemme projektin kanssa menossa. Sinne on helppo merkitä deadlineja ja paloitella tehtäviä siten, että projektin tilasta saa kertakatsauksella hyvin kuvan, missä mennään ja mihin tulisi seuraavaksi tarttua. Olemme myös jaotelleet tehtäviä niiden kiireellisyyden ja vaikutuksen mukaan.


9. Kysele kuulumisia

Ei kovin iso asia, mutta sitäkin merkityksellisempi. Työtä tehdessä tulee usein keskityttyä vahvasti työtehtäviin, mutta olisi tärkeä muistaa kysellä tiimin jäsenten kuulumisia. Tällä tavoin luot parempaa suhdetta tiimisi jäseniin ja he kokevat olonsa tärkeämmiksi tällä tavoin.




En lisää tätä viimeistä ajatustani enää listalle, mutta olen huomannut myös suurta merkitystä sillä, että tehtäviä pääsee eikä joudu tekemään. Tämä on pieni asia, mutta sillä voi olla pitkässä juoksussa suurikin merkitys. Oletko itse törmännyt esimerkiksi omassa tekemisessäsi siihen, ajatteletko pääseväsi tekemään jotain tehtävää vai asetatko sen omassa mielessäsi joutumiseksi?

Tosiaan nämä ovat vain omia ajatuksiani ja vaihdan mielelläni ajatuksia johtajuudesta kiinnostuneiden tai sen parissa työtä tekevien kanssa, jo ihan siitäkin syystä, että keskustelu saattaa avata uusia näkökulmia. Tiedostan, että tämä lista on vielä lyhyt, mutta näilläkin pääsee jo ihan hyvin alkuun.

Toivottavasti näistä on apua myös sinulle, joka yrität olla parempi johtaja joka päivä! Jos listalta ei noussut itsellesi mitään uutta, niin ainakin sait taas muistutuksen mitä sinun kannattaisi ehkä muistaa päivittäisessä johtamisessa.


- Riikka Niemelä


66 katselukertaa0 kommenttia